Tomas Hildebrandt, Evli Pankki Oyj
Varainhoitajan blogi

2.1.2019 — Tomas Hildebrandt, Evli Pankki Oyj

Katsaus kuluneeseen vuoteen 2018

Alkuvuonna 2018 osakemarkkinoilla oltiin vielä luottavaisia, mutta kehitys taittui syksyllä ja heilunta kasvoi loppuvuotta kohti. Ennätyksiä hiponut nousu päättyi merkittävimmillä osakemarkkinoilla miinukselle. Epävarmuuden lisääntyminen painoi myös korkomarkkinatuotot miinukselle valtionobligaatioita lukuun ottamatta.

Syyskuussa Yhdysvaltojen presidentti Trump lisäsi tuontitulleja kiinalaisille tuotteille 200 miljardin dollarin arvosta. Kauppasodan laajenemisella nähdään olevan negatiivinen vaikutus Kiinan talouteen, mutta maan odotetaan torjuvan sen vaikutuksia keventämällä finanssipolitiikkaansa. G20-maiden kokouksessa marraskuussa USA ja Kiina sopivat ”tulitauosta” kauppakiistoissa. Osakekursseja painoivat kuitenkin inflaatiopelkojen kasvu, Trumpin möläytykset keskuspankin korkopolitiikasta, teknologiayhtiöiden osakkeiden notkahdus ja kasvava epäilys tuloskasvun vahvasta jatkosta.

Yhdysvalloissa teollisuuden suhdanneodotukset pysyttelevät korkealla, vaikka talouden kasvuvauhti hiukan kuluneena vuonna hidastui. Trumpin hallinnon verohelpotuksilla nähdään olevan positiivinen vaikutus yrityksiin. Liittovaltion budjetti- ja veroratkaisut, kiristyvä työmarkkina, kasvava yksityinen kulutus ja tuontihintojen nousu kuitenkin lisäsivät inflaation kiihtymisen riskiä.

Maan keskuspankki jatkoikin odotetusti rahapolitiikan kiristämistä presidentti Trumpin kritiikistä huolimatta. Presidentin arveltiin jopa pohtivan keskuspankin pääjohtajan erottamista. Korkojen kehitys Yhdysvalloissa johti tuottokäyrän selkeään tasaantumiseen, mikä tyypillisesti heijastaa heikkeneviä suhdanneodotuksia.

Presidentti Trumpin kampanja-avustajien tuomiot olivat kova sisäpoliittinen kolaus. Yhdysvaltojen välivaaleissa marraskuussa demokraatit ottivatkin niukan voiton. Tulos lisännee paineita Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa. Trump sekoitti kuvioita monta kertaa pitkin vuotta vaihdettuaan yllättäen keskeisiä avustajiaan ja ministereitään.

Kovat panokset kauppakiistoissa, sääntöpohjaisten kansainvälisten periaatteiden mureneminen ja eri toimialojen twiiteistä riippuvaiset näkymät johtivat teollisuuden suhdannenäkymien heikentymiseen Yhdysvaltojen ulkopuolella.

Kehittyvien maiden osake- ja korkomarkkinat olivat paineessa. Protektionismin kasvun pelätään iskevän monien maiden vientiin myös epäsuorien vaikutusten kautta. Dollarikorkojen nousu iskee niin ikään maihin, jotka eivät pysty vientituloilla kompensoimaan kasvavia rahoituskuluja. Kolmas kehittyviin markkinoihin vaikuttava tekijä olivat sisäpoliittiset kysymykset muun muussa Turkissa ja Brasiliassa.

Suhdanneodotukset etenkin Euroopassa yllättivät negatiivisesti ja ne jatkoivat loivaa laskuaan. Liu’un takana oli kylmä talvi ja globaalin kauppasodan uhan aiheuttama epävarmuus. Myös poliittiset riskit painoivat Eurooppaa.

Britannian pääministeri Theresa May pääsi marraskuussa EU:n kanssa sopuun erojärjestelyistä, mutta sopimuksen läpimeno Britannian parlamentissa ei ole varmaa. Sopimuksettoman eron mahdollisuus on iso. Myös Italian hallituskuviot alkuvuonna saivat markkinat hermostumaan. Italia-riskin nousu heijastui jonkin verran eurooppalaisille osake- ja korkomarkkinoille. Saksassa liittokansleri Merkelin aseman nähdään heikentyneen ja Ranskassa esiintyi niin sanottujen keltaliivien rajuja mellakoita.

Raakaöljyn hinta oli alkuvuonna kovassa nousussa, mutta kehitys taittui jyrkkään pudotukseen syksyllä. Brent-öljyn hinta ylitti 80 dollarin tason ja West Texas -laadun hinta 70 dollarin tason syyskuussa. Hinnat laskivat lähes puoleen tästä, kun öljyntuottajamaat eivät päässeet sopuun tuotannon rajoittamisesta, vaan pyrkivät voittamaan Iranin supistuneen tuotannon aiheuttaman loven.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi vakuutti EKP:n pysyvän ”kärsivällisenä, määrätietoisena ja varovaisena” rahapolitiikassaan. Euroopan keskuspankki päätti kesäkuun kokouksessaan osto-ohjelmansa alasajosta ja arvopapereiden ostot päättyivät vuoden lopussa.

Huomionarvoista oli suurten yrityskauppojen määrä, joka oli enimmillään sitten huippuvuosien 1980 ja 2007. Suuria yritysostoja nähtiin etenkin media-aloilla. Lähes puolet yrityskaupoista oli arvoltaan yli viisi miljardia dollaria.

Applen markkina-arvo saavutti hetkellisesti ensimmäisenä maailmassa biljoona dollaria. FANG-yhtiöt (Facebook, Amazon, Netflix ja Google) joutuivat kuitenkin kasvavaan paineeseen ja teknologiayhtiöiden kurssit laskivat selvästi alkuvuoden huipputasoistaan.

Koko pohjoisella pallonpuoliskolla mitattiin kesällä ennätyksellisiä helteitä ja kärsittiin kuivuudesta ja metsäpaloista.

Kolme skenaariota vuodelle 2019

Vuoden 2019 -skenaariossamme positiivisia tekijöitä ovat Yhdysvaltojen talouskasvun jatkuminen, yritysten tuloskasvu ja Kiinan elvyttävät toimenpiteet ulkomaankaupan hidastumisen vaikutusten torjumiseksi.

Positiivisessa skenaariossa maailmantalous sopeutuu odotettua nopeammin maailmankaupan muutoksiin ja talouskasvu jatkuu vahvana. Inflaatiopaineet kuitenkin kasvavat eivätkä keskuspankkien rahapolitiikat kiristy riittävän nopeasti.

Perusskenaariossamme sopeutuminen ja uusien kaupan rakenteiden löytyminen vievät aikaa. Poliittiset epävarmuustekijät ylläpitävät myös varovaisuutta. Globaali talouskasvu saattaa hiukan hidastua. Negatiiviset tekijät hälvenevät kuitenkin muutaman vuoden kuluessa. Inflaatiopaineet yltyvät vasta myöhemmässä vaiheessa.

Negatiivisessa skenaariossamme maailmantalouteen jää pysyvämpiä vaurioita investointien tyrehtyessä, teollisuuden ja kuluttajien luottamuksen heiketessä ja maksuhäiriöiden kasvaessa. Keskuspankkien mahdollisuudet tilanteen oikaisemiseksi ovat rajalliset.

Tomas Hildebrandt

Kirjoittaja on Evli Pankin markkinastrategi ja seniorisalkunhoitaja

EVLI PANKKI OYJ

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka tarjoaa yksityishenkilöille, yrityksille ja instituutioille laaja-alaisen tuotevalikoiman sekä vahvaan ammattitaitoon perustuvaa asiakaspalvelua sijoittamisessa ja varainhoidossa sekä yritys- ja neuvonantopalveluissa. Vuonna 1985 perustetusta yhtiöstä on kasvanut yksi Suomen merkittävimmistä ja suurimmista sijoitus- ja varainhoito-osaajista.

www.evli.com

Varainhoitajan blogi

15.3.2024
Tero Tuominen, Evli-Rahastoyhtiö Oy
Onko asuntorahastoilla tulevaisuutta?
20.11.2023
Tomas Hildebrandt, EVLI OYJ
Maailmantalouden näkymät ja odotukset vuonna 2024
31.1.2023
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Eloa pitkän aikavälin tuotto-odotuksissa
19.12.2022
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Keskeiset talousteemat ja -tekijät vuonna 2023
26.9.2022
Tomas Hildebrandt, Evli Oyj
Tuleeko talvi vai jääkausi?

ESY:n koulutustilaisuudet

Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

ESY:n koulutukset

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki

Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet

Kirjaudu jäsensivuille   /   Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

EläketurvakeskusTELATyöeläke.fiPensions EuropeFINE

Kotisivut: Sivumestari