Koronaviruksesta toipuminen käy kalliiksi

Koronapandemia on käynyt kalliiksi maailmantaloudelle. Jälkiviisaasti voidaan kysyä, olisiko tällaiseen pitänyt varautua ennakkoon ja paremmin? Varautuminen toki maksaa. Kuten Suomen sääoloista tiedetään, lumentulo yllättää aina, tai jos lunta ei tulekaan, aurauskaluston ylläpito on turhauttavaa.

Koronaviruksen leviäminen ei ole tarjonnut ihmisille hyviä vaihtoehtoja: kuolemaa tai työttömyyttä! Sairastuneiden hoito tehohoidossa on kallista, mutta niin on myös talouden pyörien pysäyttäminen. Talouden, yritysten ja ihmisten joustavuus kriisissä onkin ollut ennennäkemätöntä. Siitä huolimatta ei taloudellisilta tappioilta ole vältytty ja niiden korjaamiseen menee aikaa.

Taloustilanteen lieventämiseksi ovat raha- ja finanssipoliittiset toimenpiteet ympäri maailmaa myös olleet hiukeita. Päätöksiä on tehty nopeasti, mikä on toki tuonut helpotusta kuluttajien ja yritysten rahatilanteeseen. Kaikkia se ei kuitenkaan pelasta. Talouden darwinismi kaataa niitä, jotka eivät pysty sopeutumaan shokkiin.

Talouksien pelastamiseksi otettu velka on joskus maksettava takaisin ja kasvanut velkataakka huolestuttaa monia. Miten velkojen takaisinmaksuun saadaan kerättyä riittävästi tuloja verojen ja maksujen jo ollessa korkeita monissa maissa?

Matala korkotaso mahdollistaa tällä hetkellä pitkiä laina-aikoja. Takaisinmaksun lykkääminen tulevaisuuteen mahdollistaa tuottavuuden ja uusien innovaatioiden aikaansaaman talouden kasvun kertymisen.

Teknologinen kehitys on kuitenkin jo nyt huimaa, joten voiko se tuoda vielä lisää tehokkuutta talouteen? Onko kasvavan tehokkuuden, automatisaation ja robotiikan hintana ihmistyövoiman tarpeettomuus? Miten nopeasti muuttuvan kehityksen pitäisi heijastua investointien tuottovaatimuksiin?

Jollei talouden kasvattaminen ja velanhoitokyvyn parantaminen onnistu, jää velkataakan takaisinmaksu tuleville sukupolville. Jossain vaiheessa voi taakka kasvaa liian suureksi, jolloin velkaa leikataan. Valtioiden velkajärjestelyt eivät ole aivan harvinaisia tapahtumia. Ne ovat kuitenkin myrkkypillereitä valtionobligaatiosijoittajille.

Toinen skenaario velan hoitoon kulkee negatiivisten korkojen kautta. Sekään ei ole korkosijoittajan näkökulmasta tuottoisa vaihtoehto, kun varmuudella menettää sijoittamaansa pääomaa. Ellei joku osta korkosijoitusta vieläkin kalliimmalla. Tai jos rahan arvo kasvaa, on talous pitkäaikaisessa deflaatiossa. Mutta tämä käy lainanottajan kannalta kalliiksi, ja ellei takaisinmaksukykyä loppujen lopuksi olekaan, jää lainanantaja silti nuolemaan näppejään.

Jos maailmantalous jää pysyvästi ja jatkuvasti heikkenevään tilaan, koronaviruksen aiheuttamat tappiot eivät häviä, ja ne lankeavat ennemmin tai myöhemmin. Keskuspankkienkaan taskut eivät ole pohjattomia.

Olisi hämmästyttävää, jos korkotaso jäisi nykytasoille vuosikymmeniksi eteenpäin. Jos maailmantalous toivon mukaan elpyy ja kasvaa tulevaisuudessakin, hinnoitellaan korkomarkkinoilla uudelleen rahapolitiikan kiristymistä, inflaatioriskiä ja liikkeeseenlaskijariskejä. Se tarkoittaa korkotason nousua.

Niin kauan kuin ihmiset ovat kekseliäitä, sopeutumiskykyisiä ja pyrkivät parantamaan asioita, on toivoa paremmasta.

Tomas Hildebrandt

Kirjoittaja on Evli Pankin markkinastrategi ja seniorisalkunhoitaja

 EVLI PANKKI OYJ 

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka tarjoaa yksityishenkilöille, yrityksille ja instituutioille laaja-alaisen tuotevalikoiman sekä vahvaan ammattitaitoon perustuvaa asiakaspalvelua sijoittamisessa ja varainhoidossa sekä yritys- ja neuvonantopalveluissa. Vuonna 1985 perustetusta yhtiöstä on kasvanut yksi Suomen merkittävimmistä ja suurimmista sijoitus- ja varainhoito-osaajista.

www.evli.com