KL: Keskittyminen lyö pahasti korville tavoitetta entistä monipuolisemmasta sijoittajakentästä
Kauppalehti 10.7.2017 | Debatti
Keskittyminen lyö pahasti korville tavoitetta entistä monipuolisemmasta sijoittajakentästä, kirjoittaa Eläkesäätiöyhdistyksen toimitusjohtaja Timo Toropainen.
Lukijalta. Kesäkuun lopulla tuli julki tieto Eteran yhdistymisestä Ilmariseen. Näiden kahden työeläkeyhtiön kannalta aikomus on varmasti perusteltu, mutta se ei toivottavasti estä pohdiskelemasta fuusion muita vaikutuksia – ja uudessa asetelmassa entistäkin kipeämmin tarvittavia korjausliikkeitä.
Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri aloitti jo pohdiskelun ansiokkaassa Pörssiklubi-kolumnissaan (KL 1.7.2017).
Kannattaa huomata, että fuusio vie Suomen pääomamarkkinoiden kehitystä kauemmas niistä pyrkimyksistä, jotka fiksusti kirjattiin Kari Stadighin johtamassa, kansallista pääomamarkkinastrategiaa pohtineessa ryhmässä viisi vuotta sitten.
Keskittyminen lyö pahasti korville tavoitetta entistä monipuolisemmasta sijoittajakentästä. Yksi vähemmän on vähintään yksi vähemmän, ikävä kyllä.
Sekin kannattaa muistaa, että suuruuden ekonomia ei ole työeläkealalla yksiselitteinen taikasana.
Suuri – tai tässä tapauksessa valtava – koko ei välttämättä takaa parempia sijoitustuottoja tai säästöjä suhteellisissa hoitokustannuksissa.
Ketterät ja Suomen pääomamarkkinoille sopivan kokoiset eläkesäätiöt ja -kassat tarjoavat tästä erinomaisen esimerkin. Tuotot ja hoitokustannukset ovat oikein hyvällä tolalla. Siksi niitä pitäisi saada lisää.
Sipilän hallituksen on syytä muokata tekeillä olevasta eläkesäätiö- ja eläkekassalaista sen verran kunnianhimoinen hallituksen esitys, että se aidosti ja reilusti helpottaa uusien säätiöiden ja kassojen perustamisedellytyksiä.
Vain siten työnantajayrityksille syntyy vaihtoehto, kun ne ratkovat työeläkevakuuttamisen muotoa. Samalla saataisiin sitä kauan kaivattua piristystä pääomamarkkinoille.
Timo Toropainen
toimitusjohtaja, Eläkesäätiöyhdistys (ESY ry)
Ajankohtaista
ESY:n koulutustilaisuudet
Eläkesäätiöyhdistys tarjoaa koulutusta jäsenlaitostensa henkilökunnalle ja toimielimille. Yhdistys järjestää tarvittaessa myös eläkelaitoskohtaisia koulutustilaisuuksia ja antaa luennoitsija-apua. Lue lisää koulutuksistamme.

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kalevankatu 13, 3 krs.
00100 Helsinki
Puhelin (09) 6877 440
Sähköpostiosoitteet
Kirjaudu jäsensivuille / Copyright © Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Kotisivut: Sivumestari